Lylynperä osallistui ensimmäisen kerran maastohiihdon maailmancupiin maaliskuussa 2013: hän oli Salpausselän vapaan sprintissä 51:s. Maailmancupin pisteille hän pääsi ensimmäisen kerran oltuaan 21:s Rukan perinteisen hiihtotavan sprintissä marraskuussa 2015. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan viides Rukan perinteisen sprintissä marraskuussa 2021.
Lylynperä osallistui kolme kertaa sekä nuorten että alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuihin. Hän sijoittui parhaimmillaan kymmenenneksi nuoremman ikäluokan perinteisen hiihtotavan sprintissä 2013. Hän toimi Suomen lipunkantajana Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla 2012. Hän sijoittui kisoissa viidenneksi vapaan hiihtotavan sprintissä.
Lylynperä sijoittui Lahden MM-kilpailuissa 2017 perinteisen hiihtotavan sprintissä 32:nneksi. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän oli vapaan hiihtotavan sprintissä 45:s. Obertsdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli perinteisen hiihtotavan sprintissä 8:s. Pekingin olympialaisissa 2022 Lylynperä oli vapaan hiihtotavan sprintissä 23:s. Trondheimin MM-kilpailuissa 2025 hän oli vapaan hiihtotavan sprintissä 24:s. Trondheimin yhdistelmäkilpailussa Lylynperä hiihti sijalle 41.
Lylynperä voitti vapaalla hiihtotavalla sprinttikultaa Imatran SM-hiihdoissa 2019 ja 2022. Perinteisen sprintissä hän voitti Suomen-mestaruuden Kuopiossa 2026 ja sai SM-hopeaa Kaupissa 2023.
Yksityiselämä
Lylynperä avioitui kesäkuussa 2023 hiihtäjä Juuso Mäkelän kanssa. Keväällä 2026 Lylynperä opiskeli toista vuottaan ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi.
